Leiriohjaajana Yhdysvalloissa

Sain leiriohjaajan paikan Camp Kamaji -nimiseltä leiriltä, joka sijaitsee Minnesotan osavaltion pohjoisosassa, pienehkössä Bemidjin kaupungissa. Leirilläni ei ollut varsinaisesti erillistä teemaa, mutta kaikki leiriläiset olivat tyttöjä.

Leirin aktiviteettitarjontaan kuului mm. melontaa, purjehdusta, vesihiihtoa, ratsastusta ja seinäkiipeilyä. Urheilullisten aktiviteettien lisäksi leirillä oli myös esim. keramiikkatyöpaja. Lapset saivat itse valita viikoittain haluamansa aktiviteetit.

Leiri oli jaettu kahteen neljän viikon jaksoon, tosin osa lapsista oli leirillä myös koko kahdeksan viikon ajan. Itse toimin leirillä sekä purjehduksenohjaajana että yhden tietyn mökkiryhmän ohjaajana.

Tällä leirillä nuorimmat olivat 8-vuotiaita ja vanhimmat 15. Vanhemmista tytöistä monet olivat viettäneet lähemmäs kymmenen kesää leirillä, ja nuoremmista tytöistä löytyi paljon näiden tyttöjen tai ohjaajien nuorempia sisaruksia. Keäsleirit ovat siis todellakin tärkeitä amerikkalaisessa kulttuurissa ja tuntuvat kuuluvan varsin keskeisesti amerikkalaisten lapsuuteen ja nuoruuteen.

Ohjaajia ja henkilökuntaa oli leirillä töissä n. 80, lapsia taas noin 130. Itse työskentelin leirin kahdeksan viikon kestosta neljä ensimmäistä 15-vuotiaiden ja toiset neljä 13-vuotiaiden kanssa.

Olen aina rakastanut matkustelua ja haaveillut siitä, että voisin viipyä ulkomailla muutamaa lomaviikkoa pidemmän aikaa. Tämän lisäksi olen harrastanut ja valmentanut purjehdusta koko pienen ikäni, joten kun huomasin, että purjehdus oli yksi aktiviteettivaihtoehdoista, tiesin, että tässä olisi tilaisuus, johon en voinut olla tarttumatta.

Lähtemiseeni vaikutti vahvasti myös eräänlainen ’nyt tai ei koskaan’ ajattelu. Olin elämässäni tilanteessa, jossa lähteminen onnistui hyvin ja päätin, että tämän parempaa aikaa tuskin tulisi myöhemmin. Olen aina ollut myös hyvin kiinnostunut siitä, vastaisiko amerikkalainen kulttuuri ja arkielämän realiteetit kaikkea sitä, mitä viihdemaailma meille kertoo, ja ehkä juuri siksi valitsin juuri Yhdysvallat suuren seikkailuni kohteeksi.

Jätin hakuprosessin vähän turhan viime tinkaan: aloitin haun vasta helmikuun toisella viikolla. Kiire minulle ei silti varsinaisesti tullut, mutta jouduin kieltämättä hoitamaan prosessin kaikki vaiheet hyvin päämäärätietoisesti. Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että hieman aikaisemmin aloittaminen ei varmasti olisi huono juttu ollenkaan.

Hakemuksen huolelliseen täyttämiseen kuluu jonkin verran aikaa, mutta sitä ei kannata tehdä puolivillaisesti, onhan kyseinen hakemus se, jonka pohjalta kiinnostuneet leirit ovat sinuun yhteydessä.

Kun kaavakkeet oli täytetty, menin haastatteluun KILROYn Turun toimipisteeseen. Tuo ensimmäinen haastattelu ei suinkaan ollut mikään tiukka kuulustelu, vaan ennemminkin avoin keskustelu, jonka aikana minäkin sain esittää kysymyksiä. Keskustelu antoi minulle hyvän käsityksen, mistä leiriohjaajan pestissä on kyse ja loi luottamussuhteen, josta oli hyötyä koko prosessin ajan.

Kun hakemukseni oli hyväksytty ja lähetetty, jäin odottamaan tarjousta leiriltä. Tarjous saapuikin yllättävän nopeasti, vain viikon odottelun jälkeen, ja sovimme leirin yhteyshenkilön kanssa Skype-haastattelun. Tämäkin haastattelu sujui rennosti ja minulle tarjottiin leiriltä paikkaa, jonka vastaanotin vain muutama päivä haastattelun jälkeen.

Tämän jälkeen alkoi erilaisten muiden dokumenttien kerääminen ja viisumihakuprosessi. Alkuun homma tuntui monimutkaiselta, mutta loppupeleissä, homma on vain käytäntöjen hoitamista asia kerrallaan, ja tässäkin vaiheessa sain kaiken tarvitsemani avun KILROYlta. Lopulta viisumini saapui passin mukana postissa, vaihdoin hieman dollareita ja olinkin jo valmis lähtöön.

Kyllä ja ei. Olen toiminut valmentajana lukuisilla purjehdusleireillä, joten lasten kanssa toimiminen leiriympäristössä oli minulle sinänsä tuttua. Valmennusleirit, joilla olen aikaisemmin toiminut ohjaajana poikkeavat kuitenkin varsin paljon perinteisestä yhdysvaltalalaisesta kesäleiristä.

Uskon, että aiempi leirikokemus saattaa helpottaa esimerkiksi aikatauluihin tottumisessa, mutta leirielämään pääsee aivan varmasti mukaan ilman aiempaa kokemustakin.

Leiripäivät olivat aamusta iltaan asti täynnä ohjelmaa! Herätys oli pääsääntöisesti joka aamu klo 8.00, ja päivä alkoi aamupalalla (sunnuntaisin leirin kuuluisat kanelikierteet saivat leiriläiset ja ohjaajat kirmaamaan paikalle). Tämän jälkeen siistittiin mökit ja valmistauduttiin päivän aktiviteetteihin.

Aamupäivällä oli kaksi tuntia aktiviteettejä, iltapäivällä toiset kaksi. Ohjaajat viettivät nämä ajat omien opetettavien lajiensa parissa, mutta leiriläiset kiersivät valitsemiaan aktiviteetteja ja pääsivät näin kokeilemaan jopa neljää aktiviteettia päivässä. Aktiviteettien ohjaajan piti olla valmis opettamaan monenkin tasoisia osallistujia samassa ryhmässä, sillä esimerkiksi purjehduksessa yhdessä saattoi olla niin ensikertalaisia kuin jo ylimmälle taitotasolle päässeitä.

Näiden aktiviteettijaksojen välissä oli lounas ja pieni lepotauko, jonka tarkoituksena oli rauhoittaa lapset hetkeksi päivän aikana esimerkiksi kirjeiden kirjoittamisen tai lukemisen pariin. Tästä hiljaisesta hetkestä muodostui nopeasti ohjaajien, muutoin niin intensiivisten päivien, lempihetki.

Iltapäivän aktiviteetin jälkeen syötiin päivällinen ja järjestettiin koko leirille yhteinen iltaohjelma. Ohjelmanumerot vaihtelivat seremoniallisesta leirinuotiosta väriestejuoksuun, pelishow-iltaan ja supersankari-hippaan. Iltaohjelman jälkeen tehtiin tavallisesti vielä jotakin rauhallisempaa oman mökkiryhmän voimin. Nuoremmat leiriläiset menivät nukkumaan aikaisemmin, vanhimpien hiljaisuus oli vasta klo 23.00.

Tämän lisäksi leirin ohjelmaan kuului kerran viikossa seikkailupäivä, jonka ohjelman mökkiryhmä päätti itse ja se vietettiin kokonaan yhdessä. Jokainen ryhmä teki kesän aikana myös iän ja taitotason mukaan räätälöidyn melontaretken. Pienimille se oli matka läheiselle rannalle päiväksi, vanhimmat pakkasivat tavaransa ja telttansa viikoksi ja meloivat Kanadan puolelle. Olin onnekas ja pääsin mukaan kahdelle tällaiselle retkelle, ensin Kanadaan ja sitten yhdeksi yöksi leiriä hieman lähempänä olleille vesille.

Tähän minun on nimettävä kaksi asiaa: amerikkalaisen kulttuurin kokeminen ja omaksuminen ja itsensä ylittäminen. Kulttuurishokki uuteen ympäristöön mennessä on todellinen asia, vaikka kuinka olin ajatellut, että amerikkalainen kulttuuri on lähellä suomalaista. Eroja ilmeni lopulta yllättävän paljon. Kesän aikana huomasin kuitenkin tottuneeni uusiin tapoihin, ja kulttuuri ja ympäristö olivat muuttuneet kotoisaksi. Kotiin palattuani jäin ehdottomasti kaipaamaan muutamia amerikkailaisia asioita.

Toinen, mielestäni vielä parempi asia, on se, kuinka paljon leirikesä minulle lopulta opetti. Kliseistä, tiedän, mutta tämän tason oman mukavuusalueen ulkopuolelle joutuminen niin monella eri elämän osa-alueella on todella arvokas kokemus, josta ehdottomasti jäi käteen tunne siitä, että pystyn vaikka mihin jos vain päätän pystyä.

Yhdeksi yllättävämmistä asioista nousi se, kuinka tiiviitä ihmissuhteita leirikesän aikana syntyy. Erityisesti muut kansainväliset ohjaajaystävät, jotka kokivat paljon samoja asioita myös henkisesti, osoittautuivat kullanarvoisiksi ja ovat nyt elinikäisiä ystäviäni. Jopa leirin johtajat ja muu vakituinen henkilökunta sekä kaikki leiriläiset muodostavat nyt minulle eräänlaisen leiriperheen, johon tiedän olevani jatkossakin tervetullut.

Onhan se vaan niin, että kun on kantanut kanoottia kanadalaisen suon läpi australialaisen ohjaajan kanssa ja suunnitellut ja toteuttanut stand-up-esityksen britin kanssa, on kansallisuusrajojen yli yltävä ystävyys taattu. Nämä ovat niitä kokemuksia, joita muistelen vielä pitkään ja jotka yhdistävät meitä leiriohjaajia.

Ehdottomasti leirin ja työn intensiivisyys. Olin toki varautunut siihen, että leiriohjaajan työ on ihan oikea työ, joka vaatii sen mukaisen panostuksen, mutta se aktiivisuuden ja osallistuvuuden taso, jota leirilläni vaadittiin tuli silti hieman yllätyksenä. Olen luonteeltani introvertti, joten leirin sosiaalinen kulttuuri ja muiden ihmisten jatkuva läheisyys vei voimavaroja.

Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että oli persoonallisuustyyppi mikä tahansa, leirillä pärjää ja kokemuksesta voi nauttia. Kun vain tiedostaa, että toisinaan leirillä saattaa väsyttää tavallista enemmän johtuen intensiivisestä läsnäolosta ja esim. vieraalla kielellä puhumisesta, niin asiasta ei muodostu ongelmaa.

Työkulttuurin intensiivisyys yhdistettynä vapaa-ajan ja yksin olemisen mahdollisuuksien vähyyteen sekä koti-ikävään tekivät päivistä välillä raskaita. Kaiken kaikkiaan kesä oli intensiivinen, mutta samalla myös todella antoisa.

1. Opettavainen: Opin kesän aikana todella paljon niin itsestäni, amerikkalaisesta elämästä kuin tiimityöskentelystä sekä toisten tukemisestakin.
2. Kokemusrikas: Pääsin tekemään ja kokemaan asioita, jotka eivät olisi olleet mahdollisia, jos olisin jäänyt kotiin. Vesihiihdin ensimmäistä kertaa, meloin ystävieni kanssa auringon noustessa, näin Hamilton-musikaalin… voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin!
3. Ystävyys: En voi korostaa liikaa sitä, kuinka tärkeitä kesän aikana luodut ystävyyssuhteet minulle ovat ja kuinka kiitollinen olen siitä, että leirikesä toi elämääni niin hienoja ihmisiä.

Leiriohjaajaksi lähdetään viisumilla, jonka säännöt sallivat kuukauden matkustelun työsuhteen päättymisen jälkeen. Itse pystyin valitettavasti hyödyntämään tästä vain reilun viikon verran ennen kuin minun piti palata kotiin, mutta en vaihtaisi tuota viikkoa mihinkään!

Ennen leirille lähtöä minulla ei ollut matkustussuunnitelmaa, mutta leiriltä saatujen uusien ystävien kanssa päädyimme lopulta Chicagoon. Reissuporukkamme onneksi pääsimme asumaan koko viikoksi leirillä ohjaajana olleen paikallisen naisen luokse.

Chicago on kohde, jota ehdottomasti suosittelen. Kaupungista löytyy tehtävää ja nähtävää jokaiselle. Me kävimme katsomassa baseball-pelin, söimme kaupungin kuuluisaa Deep Dish Pizzaa, kävimme museoissa, kuuntelimme ilmaiskonserttia puistossa ja toteutin myös pitkäaikaisen haaveeni Hamilton-musikaalin näkemisestä!

Tämä viikko oli täydellinen päätös kesälleni. Se antoi minulle hieman aikaa palata takaisin normaalimman arjen rytmiin ennen kotiin paluuta ja sain vielä viettää aikaa ystävieni kanssa hieman erilaisessa ympäristössä. Viisumiin kuuluvasta matkustusajasta kannattaa ottaa siis kaikki ilo irti, vaikkei koko kuukautta pystyisikään hyödyntämään!

Kaikille! Ei ole mitään väliä, oletko äärimmäisen sosiaalinen tai hieman hiljaisempi tai oletko harrastanut jotakin lajia lapsesta asti tai oppinut sen vasta hiljattain. Tärkeintä on olla innostunut ja avoin uusille haasteille. Jos olet valmis tekemään töitä tiiviissä työyhteisössä, tutustumaan aidosti uusiin ihmisiin – niin leiriläisiin kuin toisiin ohjaajiinkin – sekä antamaan panoksesi erityisen leirielämän tunnelman luomiseksi, on tämä ehdottomasti sinun juttusi. En usko, että kukaan leirille lähtevä katuu päätöstään.

Lue lisää leiriohjaajan työstä ja ominaisuuksista, jota leiriohjaajilta odotetaan.

Kiinnostuitko kesätöistä Yhdysvalloissa? Laita meille viestiä tai tule käymään, niin saat vastaukset kysymyksiisi ja tukea hakuprosessiin.

Kysy pois!