Vapaaehtoistöitä Laosissa – Essin kokemus
Vapaaehtoistyö on loistava vaihtoehto reissumuodoksi. Kun lähdet uuteen paikkaan ja pysähdyt tutustumaan paikalliseen elämään, lisäät matkustamiseen uuden ulottuvuuden. Opit asioita niin paikallisista ihmisistä, kulttuurista ja arjesta kuin itsestäsikin. Näin kävi myös Essille, joka toteutti elämänsä ensimmäisen Aasian matkansa vapaaehtoistöissä Laosissa.
Essin valitsemassa projektissa vapaaehtoiset järjestävät aktiviteetteja ja opettavat englantia paikallisen koordinaattorin tukena iltapäiväkerhossa Ban Houakhoua -kylässä, 25 kilometrin päässä Laosin pääkaupungista, Vientianesta. Kerhotoiminta tukee varsinaista perusopetusta ja on tarkoitettu lapsille, joiden perheillä ei ole varaa maksullisiin vaihtoehtoihin. Essin kokemus on hyvä esimerkki vapaaehtoistyöstä, jossa ehdit vaikuttaa – ja vaikuttua – jo hieman lyhyemmässäkin ajassa.
Kuka? Essi 21 v, Turusta
Mitä? Jännitti yksin matkustamista, lähti vapaaehtoistöihin Laosiin ja huomasi, että jännittäminen oli täysin turhaa.
Miten päädyit lähtemään vapaaehtoistöihin? Mikä mietitytti ennen matkaan lähtöä?
Lähdin Laosiin elokuussa 2016 tarkoituksenani nähdä ja kokea jotakin erilaista ja haastaa itseni hieman tavallisesta poikkeavaan seikkailuun. En ollut käynyt aikaisemmin Aasiassa, joten luvassa oli joka tapauksessa uusia kokemuksia ja maisemia. Mietin yksin reissuun lähtemistä jonkin aikaa, ja mietinnän päätteeksi totesin itselleni, että tokihan minä selviän ihan yhtä lailla kuin muutkin soolomatkustajat.
Laosissa minua odotti vapaaehtoistyöprojekti, jossa tulisin työskentelemään nuorten lasten parissa. Tiesin etukäteen, että tehtäviini kuuluu englannin opettaminen, mutta mitä muuta matka toisikaan mukanansa, sitä oli vaikea hahmottaa ennen paikalle pääsyä.
Mitä odotit reissulta? Vastasiko kokemus odotuksiasi?
Odotukseni olivat korkealla. Olin astumassa uuteen jännittävään seikkailuun, ja tavoitteeni oli tutustua paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin, oppia ehkä hieman laon kieltä, saada kokemusta vapaaehtoistyöstä ja antaa lapsille oppia ja iloa.
Ensimmäisen viikon aikana olinkin jo oppinut muutamia sanoja sekä tervehtimään ja kiittämään laon kielellä. Olin saanut uusia ystäviä ja saanut ensituntumaa paikallisen kulttuurin. Toisen viikon jälkeen lapset oli tullut tutuksi, ja kun jäähyväisten aika sitten koitti, oli se vaikea paikka kaikille. Kotiin lähtemisen vaikeus kuitenkin osoitti, kuinka suuren vaikutuksen Laos ja tapaamani ihmiset olivat minuun tehneet – ja että lyhyessä ajassa olin itsekin ehtinyt tekemään vaikutuksen lapsiin.
Kaiken kaikkiaan reissu avasi silmiäni todella paljon. Lapset olivat ihanan herttaisia, he halusivat halata ja pitää kädestä. Heistä välittyi aito elämän ilo. Osa lapsista oli todella köyhiä, mikä näkyi ihan käytännön asioissa. Yhdellä lapsista ei esimerkiksi ollut edes omaa kynää. Annoin yhden omistani ja se hymy, joka valaisi lapsen kasvot, oli aivan uskomaton. Oppitunnin jälkeen poika tuli palauttamaan kynää minulle, sanoin kynän olevan nyt hänen ja voi sitä kiitollisuuden määrää!
Muutoinkin lapset olivat kiitollisia ihan pienistä asioista, mikä laittoi pohtimaan asioita. Kuinka sitä tuleekaan itse valitettua turhista asioista, omassa elämässä kaikki on kuitenkin niin hyvin.
Reissun jälkeen osaan arvostaa aivan eri tavalla puhdasta, lämmintä vettä, jolla peseytyä, ravintorikasta ruokaa sekä omaa sänkyä, joka ei vilise ötököitä. Toki tiesin jo ennen reissua, ettei kaikilla maailmassa asiat ole yhtä hyvin kuin minulla itselläni, mutta omakohtainen kokemus paikan päällä Laosissa kasvatti ymmärrystäni ja teki tiedosta paljon konkreettisempaa: Lapset tulivat kouluun homeisissa vaatteissa, ja koulutarvikkeet kulkivat mukana rikkinäisessä muovipussissa. Osa ihmisistä elää todella köyhää ja vaatimatonta elämää, eikä mitään pitäisi oikeasti pitää itsestäänselvyytenä.
Tajusin myös, kuinka tärkeää vapaaehtoisten tekemä työ on. Laosissa koulut ja erilaiset kerhotoiminnat ovat kalliita eikä köyhillä perheillä yksinkertaisesti ole varaa panostaa lasten koulutukseen. Tämä koulu, jossa minäkin opetin, pyörii täysin vapaaehtoisten opettajien opetuksella ja on siksi ilmainen perheille. Vapaaehtoiset mahdollistavat opetuksen ja aktiviteetteja lapsille, joilla ei ole vaihtoehtoja.
Mitä annoit, mitä sait?
Olin reissussa vain kaksi viikkoa, mutta koen, että sain silti aikaan jotakin tärkeää ja todellakin opin itse jotakin tärkeää. Aivan konkreettisina asioina vein lapsille mukanani Suomesta jalkapalloja, hyppynaruja, pelejä, kyniä ja muita tarvikkeita, jotka tukivat itse opetusta. Tavarat menivät kyllä todella oikeaan osoitteeseen ja lapset tulivat niistä todella onnellisiksi.*
Olen onnellinen, että lähdin reissuun yksin. Sain paljon uusia ystäviä ja rutkasti itsevarmuutta, jonka turvin tiedän nyt, että selviän, mistä vain. Vaikka minut melkein ryöstettiin Bangkokissa ja muutaman kerran löysin itseni tilanteesta, jossa kukaan ei ymmärtänyt minua – tai minä vastapuolta – niin olen nyt paljon rohkeampi ja luotan omaan pärjäämiseeni. Kaikkia vastoinkäymisiä ei voi koskaan poistaa tai ennakoida elämässä, mutta nykyään tiedän, että selviän tilanteesta kuin tilanteesta. Sain paljon itsevarmuutta myös englanninkielen puhumiseen ja luotan itseeni mitä erilaisimmissa tilanteissa: tiedän, että ymmärrän tarpeeksi.
Lapset olivat hyvin ihmeissään vaaleasta, vieraasta tytöstä ja halusivat tietää, mistä olen tullut. Ulkonäköni perusteella sain heiltä uusia lempinimiä, kun he kutsuivat minua Disney prinsessaksi.
”Annoin” myös kenkäni paikalliselle katuojan hengille: putosin Laosissa keskellä katua olleeseen katukaivoon. Yksinkertaisesti en vain huomannut reikää keskellä katua ja humps, sinnehän sitä sitten putosin. Selvisin onneksi vain muutamilla naarmuilla, mutta tosiaan toinen kenkäni katosi kaivon uumeniin. Loppureissusta katsoinkin sitten varsin tarkoin kävelyalustaa – eihän sitä koskaan tiedä, minkälaisia koloja matkan varrelle osuu!
Kaiken kaikkiaan tämä oli tähänastisen elämäni paras seikkailu.
*Huom! Vapaaehtoisten oma työpanos ja läsnäolo ovat tavaraa tärkeämpää. Vapaaehtoistyöprojektimme sisältävät aina pienen rahalahjoituksen, jolla turvataan projektien jatkuvuutta ja varojen tasaista jakautumista kaikille lapsille, eli tavaralahjoitukset eivät ole välttämättömiä. Noudata aina valitsemasi projektin omia ohjeita, jotta voit olla osaltasi varmistamassa, ettet aiheuta turhaan kateellisuutta lasten kesken ja ettet myöskään luo lapsille epärealistisia odotuksia viikoittaisista lahjoista – tavasta, jota paikalliset työntekijät eivät pysty ylläpitämään. Koulutarvikkeet, joista hyötyvät kaikki, tulevat kuitenkin usein tarpeeseen, kuten tässä Essinkin tapauksessa.
Mitä vapaaehtoistöihin sisältyi?
Vapaaehtoistyöjaksoni oli ikään kuin kaskiosainen: ensin kulttuuria sitten itse vapaaehtoistöitä. Ensimmäisellä viikolla kävimme Laosin pääkaupungissa, Vientianessa, tutustuimme Vietnamin sotaa esittelevään museoon, opettelimme paikallisen keittiön saloja, tutustuimme temppeleihin, osallistuimme munkkien meditaatio-oppiin ja kävimme tutustumassa kouluun, jossa seuraavan viikon opetuspestini tulisi olemaan.
Viikonloput ja vapaa-aika vietettiin muiden vapaaehtoisten kanssa esimerkiksi pelaillen ja karaokea laulaen. Teimme yhdessä myös reissun Vang Vieniin, ”Laosin bilekaupunkiin”. Meloimme kanooteilla hurjasti virtaavassa joessa, seikkailimme loulastoissa, samoilimme viidakossa ja menimme naruja pitkin yli joen.
Toinen viikko olikin sitten täynnä englannin opettamista. Koulupäivät alkoivat aamulla 9 aikaan, jolloin pidimme kaksi oppituntia. Lounastauolla söimme ja valmistelimme iltapäivän 3 muuta oppituntia ja aktiviteettihetkeä. Iltaisin suunnittelimme seuraavan päivän ohjelmaa yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa.
Opetin sekä iltapäiväkoulun nuorimpia, eli 6–7-vuotiaita, että koulun vanhimpia, noin 12-vuotiaita. Opettaminen oli toisinaan haastavaa, sillä meillä ei ollut lasten kanssa yhteistä kieltä, mutta lapset olivat innokkaita oppimaan ja kunnioittivat todella opettajia, joten haasteistakin selvittiin aina. Isommat lapset osasivat englantia jo melko hyvin ja heidän kanssaan oli hieman helpompaa keskustella. Pienimpien lasten kanssa piti käyttää luovuutta, mutta loppupeleissä kommunikointiin löytyi aina keinot.
Käytännössä opetin lapsille englannin perustaitoja ja sanastoa erilaisten leikkien ja pelien avulla. Vietin myös päivän temppelikoulussa, jossa opetin nuorille munkkioppilaille mm. maantietoa: kerroin Suomesta ja opetin eri maiden nimiä ja lippuja. Mieletön kokemus!
Reissasitko muutoin tällä Aasian visiitilläsi?
Paluumatkallani tein välipysähdyksen Bangkokissa. Olin asunut kaksi viikkoa Laosin maaseudulla, joten suurkaupungin vilinä sai pääni pyörälle. Kaupungin vilinä aiheutti vielä ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun vihainen katukoira meinasi hyökätä kimppuuni ja reppuni oli vähällä päätyä vorojen käsiin. Bangkokin yöelämä oli niin ikään hurjaa menoa maaseudun rauhaan tottuneelle. Selvisin kuitenkin kaikesta ja vieläpä hyvillä mielin. Kiertelin nähtävyyksiä ja kävin mm. ihailemassa kaupungin valoja pilvenpiirtäjässä, jossa on kuvattu Hangover-elokuva.
Laos on mielenkiintoinen reissukohde ja hieman tavallisesta poikkeava vapaaehtoistöiden kohde – ja juuri siksi niin kiehtova. Vapaaehtoisia arvostetaan suuresti, koska tulijoita ei ole turhan paljon. Jos ainutlaatuinen, kahdensuuntainen kulttuurivaihto kiinnostaa, lue lisää tarjoamistamme ohjelmista, ja lähde sitten itsekin maailmalle.
