Ryhmämatka Brysseliin
Bryssel ei lukeudu Euroopan isoimpiin kaupunkeihin, mutta pienestä koostaan huolimatta kaupunkiin mahtuu vaikka mitä näkemisen ja kokemisen arvoista. Tutustukaa sarjakuvien maailmaan sarjakuville omistetussa keskuksessa tai bongailkaa ympäri kaupunkia ripoteltuja valtavia seinämuraaleja, joissa seikkailee sarjakuvista tutut hahmot.
Käykää hämmästelemässä René Magritten teoksia taiteilijalle omistetussa taidemuseossa, kierrelkää kaupungilla suurkaupungin tunnelmaa asitien, jihastelkaa Grand Placen kauneutta ja etsikää kuuluisan Manneken Pis -patsaan naispuoleinen versio, kyykkivä pikkusisko. Hieman kaupungin keskustan ulkopuolella (metromatkan päässä) on kansanvälisyyden symbolin aseman saavuttanut Atomium ja tietenkin Brysselin vierailuun kuuluu EU-parlamentin kiertokäynti. Äläkä unohda kotoisia ravintoloita, lukuisia suklaapuoteja ja kahviloita.
Kysy ryhmämatkoista Brysseliin
Opintovierailu Brysselissä – EU-instituutiot
EU-aiheisten vierailujen mielekkyys riippuu luonnollisesti matkanne tavoitteista ryhmän erityisistä kiinnostuksen kohteista. Aihepiiri voi olla esimerkiksi EU:n itälaajentuminen, ympäristökysymykset EU:ssa tai vaikkapa maatalouden rooli EU:ssa. EU-parlamentin kiertokäynnin aikan ryhmä pääsee tutustumaan mm. EU-parlamentin istuntosaliin sekä keskustelemaan valitsemastaan aiheesta teemaan sopivan instituution edustajien kanssa.
Opintovierailu Brysselissä – Suklaan valmistus
Belgia on kuuluisa suklaastaan. Tämän vierailun aikana näette, miten kuuluisaa belgialaista suklaata valmistetaan ja miten valmiit tuotteet lähetetään Belgian ja muun maailman kuluttajien nautittaviksi. Vierailuun kuuluu tietenkin myös suklaamaistiaisia.
Tässä vain pari esimerkkiä eri opintovierailuvaihtoehdoista Brysselissä: kaupungissa on enemmän tekemistä kuin ensiajattelemalta kuvittelisi! Selaa lisää vaihtoehtoja sivun lopusta. Jos et löydä etsimääsi, tai sinulla on kysyttävää mistä tahansa opintovierailu- tai aktiviteettivaihtoehdosta, ota yhteyttä.
Kysy opintovierailuista