Ollin kokemus kesäleiriltä USA:ssa
Onko leiriohjaajan pesti hyvä kesätyöpaikka? Mitä leirillä oikein tehdään? Mitä kesästä jää käteen? Lue Ollin kertomus kahden kesän työkokemuksen perusteella, ja ota sitten yhteyttä, jos vastaavanlaiset seikkailut kiinnostavat myös sinua.
Ota yhteyttä & aloita haku
Jos mielekäs kesätyö, parantunut kielitaito, aktiivinen tekeminen ja luonnossa liikkuminen kuulostavat hyvältä, saattaa leiriohjaajan pesti USA:ssa olla juuri sinun juttusi.
Hae leiriohjaajaksi periamerikkalaisille kesäleireille ja hyödynnä ainutlaatuinen tilaisuus tutustua muihin nuoriin ympäri maailman ja luoda leiriläisille ikimuistoisia kesäkokemuksia.
Tässä Ollin kesätyökokemus.
Kuka? Olli, 20v
Mitä? Lähti leiriohjaajaksi USA:han ensimmäisen kerran kesällä 2018 ja uudestaan 2019
Häh? Työskenteli vähäosaisten lasten leirillä New Hampshiren osavaltiossa
Miksi hait kesätöitä USA:sta Suomen sijaan?
Oli pimeä helmikuinen päivä ja makoilin puolustusvoimien tarjoamalla makuualustalla ja pohdin, että mitähän ihmettä sitä keksisi itselle tulevaksi kesäksi. Facebookissa seikkaillessani vastaan osui linkki, jossa kysyttiin kiinnostusta kesätöihin ulkomailla. Mulla oli jo pidemmän aikaa mielessä liikkunut kiinnostus viettää hieman pidempi pätkä ulkomailla ja parantaa omaa kielitaitoa, joten sormi suuntasi ilman suurempaa pohdintaa kohti tätä iloista hymynaamaa, joka mainoksessa vilkutti.
Hetken aiheeseeni tutustuttuani totesin, että eiköhän tässä olisi homma, johon lähtemättä jättämistä tulisin katuneeksi tulevaisuudessa. Harvoin tulee oltua noin oikeassa. Lasten kanssa touhuaminen on vielä lähellä sydäntä, joten lopullinen päätös hakea ja lähteä syntyi varsin nopeasti.
Oliko sinulla aiempaa kokemusta leiriohjaajan töistä ennen USA:han lähtöä?
Hieman. Edelliset 3 kesää olin toiminut sählyryhmän ohjaajana viikon mittaisella urheiluleirillä. Muuten kokemusta lasten kanssa toimimisesta löytyi oman sählyjoukkueen valmentamisesta 5 vuoden ajalta. Eli ei kovinkaan paljoa kokemusta.
Kokemus, tai varsinkaan sen puute, ei kuitenkaan ollut ongelma leirillä. Osalla kollegoistani oli vielä vähemmän kokemusta lasten kanssa työskentelystä, mutta leirin vastuutyöntekijät ovat ammattilaisia ja ennen leirin alkua kaikki saavat pikakoulutuksen, joka auttaa alkuunpääsyssä.
Avoin mieli, hyvä ryhmähenki ja into oppia ovat loppupeleissä kuitenkin ne tärkeimmät ominaisuudet. Leirin henkilökunnan ja leirille valittujen ohjaajien yhteishenki ja leirin vahva kulttuuri toisten auttamisesta loi kannustavan polun jokaisen ohjaajan menestymiselle.
Mikä kesässä oli vaikeinta? Mikä oli parasta?
Oma leirini oli New Hampshiressä ja kohdennettu osavaltion vähävaraisille perheille. Leiri oli ilmainen perheille ja sen rahoitus oli täysin lahjoitusten varassa. Työn raskain, mutta samalla ehdottomasti antoisin puoli oli lapset ja heidän tarinansa.
Usean kohdalla nuori ikä ei poissulkenut tapahtumarikasta menneisyyttä tai jopa nykyisyyttä, eikä missään nimessä aina positiivisessa mielessä. Samaan aikaan raskaiden tarinoiden kanssa kuitenkin näki sen, kuinka suuri merkitys näille lapsille tuo turvallinen ja vakaa leiriympäristö oli.
Yhdessä tekeminen, aikuisten aito läsnäolo ja kaikki aktiviteetit, pelit ja leikit saivat lapsissa aikaan näkyviä kasvutarinoita. Nämä näkyvät muutoksen lasten olemuksissa olivat ehdottomasti leirin parasta antia myös itselle.
Tämä oli yksi syistä, miksi työtä jaksoi tehdä koko pitkän kesän. Ei siis ihme, että iso osa lapsista ja ohjaajista palasi aina uudelleen ja uudelleen kesä toisensa jälkeen nauttimaan tuosta upeasta paikasta ja tunnelmasta Cannon-vuoren juurella.
Niin ikään kaikki retket, joita teimme lasten kanssa olivat ihan mahtavia. Olipa kyseessä sitten alamäkipyöräily vuorenrinteitä pitkin, yö ladossa teinien kanssa tai eväsretki sateessa pienten lasten kanssa, oli leiriläisistä aistittavissa aito ilo ja onnellisuus, ja se nosti aina omaakin mielialaa ja fiilistä.
Vahva yhteisöllisyys kansallispuiston reunalla sijaitsevassa leirikeskuksessa piti huolen, että jokaisella oli lämmin ja tervetullut olo jokaisena päivänä. Tämä hyvänmielen kehto piti huolen siitä, että kaikki palasivat kotiin tavalla tai toisella kasvaneina ja monta onnellista kokemusta rikkaampana.
Minkäikäisiä leiriläiset olivat?
Lapset olivat 9-16 vuotiaita jaettuna 3 eri ikäryhmään: lapset, nuoret ja teinit. Ikäryhmät, joiden kanssa kukin ohjaaja työskenteli, vaihtuivat viikoittain. Tämän lisäksi pidimme muutamana viikkona päiväkerhoa 4–12-vuotiaille lapsille.
Kaikki lapset eivät olleet leirillä koko kesää: lapset vaihtuivat viikoittain, ja me reilu 20 ohjaajaa työskentelimme kerrallaan noin 60 lapsen kanssa.
Minkälainen oli ”normaali” päivä leirillä?
Kliseisesti sanottuna yksikään päivä ei ollut samanlainen, vaikka toki ohjelman runko säilyi samana läpi kesän. Herätys tapahtui yleensä klo 7.30 aikoihin, mutta herätysaikaan vaikutti pitkälti oman mökin oma-aloitteisuus ja toiminnan ripeys aamulla. Sängyistä nousu saattoi siis tapahtua milloin vain klo 7-8 välillä.
Aamutoimien jälkeen oli vuorossa lipunnosto. Lippujen liehuessa ja mahan kurniessa nokka käännettiin kohti ruokalaa ja erittäin amerikkalaisen aamupalan pariin. Aamupalan jälkeen oli pienten askarten vuoro. Meille ohjaajille tämä tarkoitti puolestaan luovien motivointikeinojen harjoittelua: pienten poikien motivointi esim. vessan siivoukseen muodostui taitolajiksi.
Askareiden jälkeen koitti tarinatuokio, jonka aikana koko leiri istui pihalla kuunnellen aina kulloinkin yhden ohjaajan tarinaa ja sen opetusta. Koska ohjaajista noin 2/3 oli muualta kuin Yhdysvalloista, kuulimme kesän aikana monta erilaisia kertomuksia esim. maailmansynnyistä.
Luontohetkeksi kutsuttua varttia seurasi puolestaan 3 tuntia erilaisia ryhmäytymisleikkejä, pelejä ja aktiviteettejä. Aktiviteettien aikana leiriläiset jaettiin ikäryhmittäin, jotta lapset pääsivät touhuamaan oman ikäistensä kanssa. Touhuilujen jälkeen oli lounaan aika, josta siirryttiin ansaitulle tunnin mittaisille tauolle, siestalle. Erityisesti loppukesästä näiden pienten taukojen merkitys korostui leiriohjaajien keskuudessa.
Siestan päätyttyä oli mökkien siivouksen aika, ja kun ryhmä oli valmis, oli välipalan aika. Iltapäivän ohjelma täyttyi päivästä ja säästä riippuen joko uimisesta, illallisesta, yöstä metsässä tai ohjaajien suunnittelemista aktiviteeteistä. Vakoilun, leipomisten tai sammakkojahdin jälkeen olikin sitten aika laskea lippu. Ja koska nälkä oli viimeistään tässä vaiheessa yllättänyt jokaisen soturin, oli jälleen aika suunnata ruokalaan.
Iltaohjelma vaihteli päivittäin esim. neljän suunnan amerikkalaisesta polttopallosta lasten esittämiin sketseihin ja lauluihin. Auringon lähtiessä valaisemaan toista puolta Äiti Maasta rupesi väsy koputtelemaan jokaisen, niin leiriläisen kuin ohjaajankin mieltä, ja oli aika suunnata mökkeihin ja makuupusseihin. Aamun koettaessa olisi jälleen uusi päivä täynnä ennennäkemättömiä aktiviteetteja.
Vastasiko leirikesä odotuksiasi?
Ei. Syynä oudolta kuulostavaan vastaukseen oli omien odotusten vähyys. Odotusten suhteen olin varsinkin ennen ensimmäistä kesää erittäin epävarma: mitä tällaiselta leiriltä ja kesätyöpaikalta voisi ylipäätään edes toivoa? En myöskään halunnut asettaa omia odotuksiani liian korkealle, etten vaan joutuisi pettymään. Lähdin matkaan ihan tarkoituksella ilman suurempia odotuksia.
En olisi voinut olla pettymishuolieni kanssa enempää väärässä. Kesä 1 ja kesä 2 olivat kokonaisuutena niin paljon enemmän kuin olisin edes voinut osata odottaa. En yhtään ihmettele, että suurin osa Copper Cannon Campin ohjaajista palaa lerille useammaksi kesäksi. Nin kuin palasin itsekin.
Näin jälkikäteen ajateltuna, mitä olisit toivonut tietäväsi ennen leirille lähtöä?
Aika hyvin kaikki tarvittava informaatio saatiin etukäteen. Kesäleirimaailma on itsessään aika uniikki ja parhaiten siihen pystyy valmistautumaan avoimella mielellä. Vaikka joku kertoo sitä ja tätä, ja itse ottaisi selvää vielä lisää, en usko, että sitä voisi mitenkään olla täysin valmistautunut kaikkeen, mitä kesän aikana tulee vastaan.
Kulttuurieroihin ja leirielämään ei vain voi etukäteen varsinaisesti valmistautua, mutta tämä pieni epätietoisuus ja yllätyksellisyys on reissaamisen suola ja kaikesta selviää varmasti.
Kulttuurishokki oli läsnä kaikin puolin jokaiselle ulkomaalaisille leiriohjaajille, mutta yhdessä uuden kokeminen ja sen käsittely porukan kesken lievitti hämmennystä ja auttoi jaksamaan silloin kuin energiat olivat vähissä.
Leirikokemus kolmella sanalla?
Kasvattava: Sketsien näyttelemisen ja vessan tukosten avaamisen väliin mahtuu niin paljon asioita, että omaa kasvua on täysin mahdoton estää.
Avartava: Uusien asioiden oppiminen ja kokeminen niin kulttuurin, ihmisyyden kuin kaiken muunkin saralta.
Ystävyys: Uusiin ihmisiin tutustuminen. Jooga, salamanterijahdit, yöt metsässä riippumatoissa ja retket rankkasateessa – uusien syvien ystävyyssuhteiden syntymistä oli mahdoton välttää.
Matkustitko leirin jälkeen?
Ensimmäisen leirikesän jälkeen matkustaminen jäi koulun takia kohtuullisen lyhyeksi pyrähdykseksi. Kiersin ainoastaan Bostonin lähiseutuja ja vietin päivän New Yorkissa.
Toisena vuonna päätimme irlantilaisen työkaverini kanssa nauttia jälkiruoan ennen illallista ja suunnata reppureissulle vajaa kuukautta ennen töiden alkua. Viisumi siis sallii reissuelämän joko ennen työpätkää tai sen jälkeen.
Aloitin matkani muutamalla päivällä Irlannissa, josta suuntasimme sitten yhtä matkaa Bostoniin. Jätimme laukut tuttavallemme hoitoon ja jalkauduimme matkalle Amerikan ympäri mukana vain pienet reput: Boston – New York – Washington D.C. – Kalifornia – Minnesota – Chicago ja takaisin Bostoniin laukkujen luokse.
Erityisesti mieleen jäi uusien mahtavien tuttavuuksien lisäksi surffaus muutaman seuraamme eksyneen delfiinin kanssa USA:n länsirannikolla sekä upeat rakennuksen USA:n poliittisessa kehdossa Washington D.C:ssä.
Reppureissua ja yöpymistä paikallisilla tutuilla ja tuntemattomilla en voi kuin suositella – antaa jälleen kerran uuden uniikin kokemuksen maasta, kulltturista ja ihmisistä.
Kenelle suosittelisit leiriohjaajaksi lähtöä?
Sinulle, hänelle, teille, muille, noille eli AIVAN KAIKILLE. Kokemuksen välittäminen sanojen kautta on yksinkertaisesti täysin mahdotonta – etkä maailmalle lähdettyäsi ja kotiin palattuasi voi olla eri mieltä kanssani!
Kyseessä oli oman säälittävän mittaisen elämäni yksi hienoimmista päätöksistä, puhumattakaan siitä kuuluisasta itsensä kehittämisestä ja henkisestä kasvusta bla bla bla...
Parempaa tapaa nähdä erilaista kulttuuria, parantaa kielitaitoa, tutustua uusiin ihmisiin, matkustaa, tehdä merkityksellistä sekä erittäin mukavaa työtä, ei löydy monia. Joten ylös, ulos ja leirille!